Motoristien kriisitukipalvelu

Se voit olla sinä

On hieno aurinkoinen alkuilta, ja lähdetään tuttujen kavereiden kanssa ajelulle vanhoja, moneen kertaan ajettuja mutkateitä. Perillä pullakahvit ja perinteistä läppää pyöristä, ajamisesta ja elämälle tärkeistä asioista. Kotimatkalla aurinko vähän häikäisee, ja siinä yhdessä risteyksessä jarrutat vaistomaisesti kuten aina. Edessä ajanut kaverisi ei havainnut autoa ja kuoli siihen paikkaan. Suru, hautajaiset ja v…tus. Tunnettiin sentään mopoajoista lähtien. Ja sille jäi vaimo ja lapset. Oma ajo ei maistu, vaikka keli on hyvä ja kesää jäljellä. Väsyttää ja samaan aikaan ei saa unta. Mielessä pyörii kaveri ja sen kohtalo. Samaa vauhtia yleensä siinäkin kohtaa mentiin, nyt kävi näin.

Se oisin kyllä voinut olla minä.

Ei tässä nyt mihinkään psykologille jouda, kyllä tämä menee ohi. On vaan kestettävä. Ai hitto, mähän soitan tonne Motukkaan, auttaiskohan ne siellä ainakin tohon ajamishommaan?

Kyllä me autetaan. Erittäin vahva psyykkinen lainalaisuus on se, että ihminen ei reagoi pelkästään siihen, mitä todella tapahtuu, vaan myös siihen, mitä olisi voinut tapahtua. Myös silloin kun oikeasti tapahtuu. Kun omalle puolisolle, kaverille, ajojengille, kerholle tai kisaporukalle tapahtuu, me autamme ilmaiseksi puhelimessa, sähköpostilla tai tapaamalla. Kuuden henkilön voimin kattaen koko Suomen ja kaikki moottoripyöräilijät. Myös Suomen Moottoriliiton kilpailijat lapsista senioreihin.

Jokainen meistä motukkalaisista ajaa itse, ja melko monella on myös kokemusta onnettomuuteen joutumisesta. Meillä ammattijäsenillä on koulutus kriisityöhön ja kokemusta siitä. Vertaisjäsenemme tuovat hyvän lisätiedon esimerkiksi pitkäaikaisesta toipumisesta. Toimintamme on luottamuksellista ja täysin maksutonta, rahoituksemme tulee lahjoituksista ja Smotolta. Suurimmat kulumme ovat tiedottaminen ja toiminnan kehittäminen sekä koulutus ja työnohjaus. Tiedottamista teemme messuilla ja tapahtumissa, lehdissä ja sosiaalisessa mediassa, ensiapuklinikoilla ja poliisi- ja pelastuslaitoksilla.

Usein meiltä kysytään, miksi me olemme olemassa. Auttaaksemme. No eikös se apu saada muualta, kuten terveysasemalta? Saa sitä apua sieltäkin, kaikista kunnista. Auttajat eivät vaan ihan joka kerta ole itse moottoripyöräilijöitä. Meitä on helppo lähestyä, ajamme itse ja teemme hommamme omalla nimellä, omilla puhelinnumeroilla, silloin kun sinulle sopii ja useimmiten virka-aikojen ulkopuolella viikonloppuna tai iltaisin. Tiedämme, miltä tuntuvat viima ja sade ja aurinko ja hajut ja mutkat ja hyttysten kopsahtelu kypärään. Tiedämme myös miltä tuntuu, kun ei voi ajaa tai kaverille käy huonosti. Tai itse ollaan siinä läheltä piti -tilanteessa. Siksi. Minun mielestäni mukavimmat tavat kohdata ovat kasvotusten tai puhelimessa; sähköposti on hitaampaa ja rajallisempaa.

Minkälaisiin juttuihin saa apua? Läheltä piti -tilanne, onnettomuus, vakava loukkaantuminen ja jatkohoito, ajokaverin kuolema tai onnettomuus, keskustelua vakuutusyhtiön toiminnasta korvausten suhteen, ryhmille debriefing (psykologinen jälkipuinti). Melkein mitä vaan on tullut käsiteltyä. Vaitiolovelvollisuutemme estää tarkat case-kuvaukset. Yhden casen olisin saanut avata asianomaisen omalla luvalla ja saanut onnettomuuskuvatkin käyttää (terveisiä ja toipumisia, tiedät kyllä!), mutta oma ammattietiikkani ei anna periksi. Jos taas ongelma ei kuulu auttamismahdollisuuksiimme, ohjaamme eteenpäin.

Kuinkas paljon teette vuodessa? Tapausten määrä vaihtelee jokaisella ja vaihtelee vuosittain yhdestä kymmeneen. Toki yhdessä tapauksessa osallisia voi olla jopa 20, ja jos jokaisen kanssa tehdään pari tuntia töitä sekä taustatyö päälle, niin tuntimäärä on jo suuri. Työtuntimäärämme vaihtelee minimissään 20 tunnista aina sataan tuntiin vuodessa. Motukka-työ on auttamistyötä, ja psyykkinen rasitus on ajoittain kova, jolloin työtä pitää myös pystyä rajaamaan. Eli ei pidä ihmetellä, jos toisinaan tapauksia ohjataan toiselle motukkalaiselle.

No mitä hyötyä tuosta sitten on? Hyötyjä kannattaa tarkastella kahtaalta: yhteiskunnalliset hyödyt ja henkilökohtaiset psykologiset hyödt.

Yhteiskunnalliset hyödyt ja tavoitteet ovat inhimillisen kärsimyksen vähentäminen, työ- ja toimintakyvyn edistäminen, sairauspoissaolojen, lääkkeiden käytön, terveyspalvelujen käytön ja työkyvyttömyyden vähentäminen. Ja toisaalta moottoripyöräilyn turvallisuuden lisääminen.

Henkilökohtainen tavoite ja hyöty on se, että tapahtuma muodostuu tietoiseksi, levolliseksi osaksi omaa itseä. Levollisuus tarkoittaa tässä sitä, että tapahtumaa voi ajatella tai olla ajattelematta, ja voi ajatella ilman voimakkaita tunnereaktioita. Tapahtuma ei tunge väkisin mieleen. Voi jatkaa moottoripyöräilyä. Tai voi olla sinut moottoripyöräilyn lopettamisen kanssa.

Jyrki Koivujuuri, MoTukka kriisiryhmän jäsen

Aina kun ajaminen ja siihen liittyvät tapahtumat askarruttavat tai ahdistavat, ota yhteyttä: www.motukka.fi


 

 

Siitä on jo 10 v kun mp-onnettomuus tapahtui

Vieläkin muistan tapahtuneen; edessäni näkyi polkupyörä, liinat kiinni ja sitten mentiin, ”pimeyteen” taju kankaalle Loimaantiellä. Kipu oli kova. Sairaalaan ambulanssilla. Mp kaveri ajoi shokissaan sairaalaan perässä, jossa ei annettu tietoja minusta koska mp- kaverini ei ollut sukulainen. Hengissä kertoivat minun olevan. Kotiin päästettiin illalla, kipeänä, ruhjeilla ja mieheni kyydillä!

Myöhemmin juttelin kahden Motukkalaisen kanssa. Helpotti, vertaistuki! Nykyisin edelleen flash backkejä, en aja mitään vehjettä. Muistuttaisin kaikkia mp ihmisiä Liikennevakuutuksesta: Mikäli joudut onnettomuuteen, ota välittömästi yhteyttä vakuutukseesi. Eivät kerro kaikkea, etkä ehkä osaa kysyä?

MOTUKASSA on mp ihmisiä jotka osaavat  auttaa / vakuutusasiat, Kuunnella / flash back , ”kaveri ei jätetä” joten kuuntelijoina myös onnettomuutta sivusta seuranneelle.

Ole rohkea! Ota yhteyttä!
Terveisin MOTUKKALAINEN

Ja metsässä pyörittiin 13.4.2010

13.4.2010 ajoin sitten ulos tieltä. Tapahtuma oli ensimmäinen koko ikäni aikana. Kerron tähän tapahtuman kulun ensin siten kuin muistan sen ja sitten kerron sen mitä olen pähkäillyt jälkikäteen. Kun luette tarinaa, niin ottakaa huomioon, että kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa.


Oltiin kavereiden kanssa Ahlaisissa Lokki kahvilassa kahvilla. Lähdettiin ajelemaan illalla noin klo 19 korvilla kohti Merikarviaa. Merikarvian rantatieltä kääntyy Harvalan tie kohti kasi tietä. noin kilometri ennen kasitien risteystä tapahtui seuraavaa.

Olin tulossa oikealle kaartavaan loivaan mutkaan. Vilkaisin nopeusmittaria ja totesin mittarin näyttävän 90 km tunnissa(mittari virhe on noin 5 km liikaa). Päästin kaasun pois, jotta vauhti hidastuisi, painoin kevyesti takajarrua hiljentääkseni vauhtia. Sitten tapahtui jotain. Seuraavaksi huomasin, että prätkän takapyörä oli menossa vasemmalle puolelle. Prätkän perä lähti siis heittelehtimään. Sain suoristettua ajolinjan, jolloin havaitsin, että edessäni oli vastaantulevan kaistan oja. Painoin jarrut kiinni. Seuraava havainto oli, että näin kypärän visiirin läpi vihreätä ja minulla oli tunne, että teen kuperkeikkaa.

Kun liike pysähtyi olin selälläni metsän keskellä. Ihmettelin, että missä olen ja miksi olen siellä missä olinkin.

Päätin etten liikahda yhtään, jotta mikään paikka ei mene enempää rikki. Tarkistin mielessäni, että onko kaikki jäsenet paikallaan ja mistä päin ne kivut oikeasti tulevat. Muita kipupaikkoja en löytänyt kuin vasemman nilkan ja oikean kyynärpään. Niskan tutkin sitten erittäin tarkasti, jotta niska ei katkea kun lähden liikkeelle.

Seuraavaksi ihmettelin, että kuinka syvällä metsässä olen, että löytäväkö kaverit minut sieltä. Kuulin auton menevän ohi ja totesin, että taidan olla niin syvällä ja piilossa, että minun on päästävä tien varteen. Raahasin itseni tien viereen josta kaverit sitten minut löysivätkin.

Kaverit soittivat hätäkeskukseen, josta sitten paikalle lähetettiin ambulanssi, lääkäriauto ja Merikarvian palokunta.

Prätkä tallissa onnettomuuden jälkeen. Katteet säpäleinä

Ambulanssissa minulta otettiin ajosaappaat pois jalasta ja ajotakki pois päältä. Kypärän sain itse pois päästä sen jälkeen kun ambulanssimiehistö laittoi selkärankalaudan alleni.

Sairaalassa minulta otettiin päällimmäisen vaatteet pois päältä. Niskastani muuten löytyi irtonaisia puolukan varpuja. Minua kohdeltiin kuin traumapotilasta, joten en saanut liikahtaa minnekään ennenkuin minulta otettiin magneettikuvaus koko kropasta. Lääkärit tarkistivat, ettei minulla ollut sisäisiä vaurioita. Lääkäri totesi, että nilkka on kipeä ja oikean käden kyynärpään puolikas nivel oli kappaleina.

Minut siirrettiin osastolle odottamaan käsileikkausta. Ajoin ulos tiistaina ja leikkaus oli tarkoitus tehdä torstaina. Torstaina Porin keskussairaalaan tuli Jorma Panula kaupunginsairaalasta leikkaamaan. Oman leikkaukseni edelle meni kuitenkin joku muu leikkaus, joten oma leikkaukseni siirrettiin 19.4.2010 tehtäväksi keskussairaalassa.

16.4.2010 sain luvan mennä kotiin odottamaan leikkaustani, joka oli tarkoitus tehdä seuraavana maanantaina. Oli muuten mielenkiintoista kulkea kotona kun vasemmassa nilkassa oli nivelside revähtänyt ja oikeassa kyynerpäässä oli nivel kappaleina. eteenpän pääsi hyppelemällä, mutta kun kädessä oli irtonaisia osia, ne hankasivat vasten toisiaan aina kun käsi tärähti.

19.4.2010 menimme sairaalaan ja leikkaus kesti viisi tuntia. Seuraavan vuorokauden olin sitten puolitiedottomassa tilassa. Kotiin pääsin 23.4.2010. Sen jälkeen muutama viikko meni television edessä, pari seuraavaa viikkoa meni tietokoneen ja television edessä ja sen jälkeen sitten mitä milloinkin tehdessä.

Käsi laitettiin kipsilastalla asentoonsa 13.4.2010. Leikkaus tehtiin 19.4.2010. Kipsi vaihdettiin 3.4.2010 lasikuituiseen versioon ja ortopedisen lastan sain 19.5.2010. Sen jälkeen aloitettiin fysioterapia. 1.6.2010 sain luvan jättää lastan päiväkäytöstä pois. Öisin lastaa täytyi pitää, jotta sain nukuttua kunnolla.

Hajalla olevista katteista edestäkin kuvaa.

 


Eli tuossa on suurinpiirtein kaikki mitä muistan. Ulosajosta on kaikki, mutta sairaalaan pääsyn jälkeen olen jättänyt vessakäynnit pois tekstistä.

No se mitä tuossa onnettomuudessa sitten tapahtui on vielä mysteeriö. Jälkien, valokuvien ja paikalla jälkeen käyneiden puheiden perusteella olen päätynyt seuraavaan.

Prätkän takapyörä meni hetkeksi lukkoon. Epäilen, että 1991 vuoden mallisen Yamaha FJ1200A pyörän ABS yksikössä tuli joku häiriö ja kevyeksi luulemani jarrutus muuttui ABS yksikön sisällä liian tehokkaaksi. Kun jarrutus alkoi oli käteni suorassa ja painoin etujarrua voimakkaasti. Tiellä oli neljä metriä mustaa viivaa. Käteni meni ilmeisesti rikki kun etupyörä osui ojan vastakkaiseen penkkaan. Ajoin siis vastaantulevan kaistan yli ojaan. Ojan vastakkainen penkka oli noin metrin alempana tietä. Kun käteni meni rikki, päästin jarrusta ja olen ajanut ojanpohjaa pitkin, kunnes se 15 – 20 centtiä vahva koivu pysäytti matkan. sen jälkeen prätkän perä heilahti vasemmalle ja pyörä kaatui. Ilmeisesti olen lentänyt vasta siinä kohdassa pois pyörän päältä.

Loppukommentit:

Jos kaverit eivät olisi lähteneet takaisin katsomaan tapahtumia, niin olisin luultavasti vieläkin siellä metsässä. Erittäin iso kiitos kaikille minua jelpanneille.

– vasemman nilkan nivelsiteen revähtivät
– oikean kyynärpään nivelen puolikas kasattiin teräslevyllä, ruuveilla ja piikeillä
– moottoripyörän etukatteet menivät rikki. Pyörän korjaus olisi maksanut kaksi kertaa sen mitä sen myyntiarvo olisi ollut. Pyörä menee varaosiksi.
– poliisilta sain varoituksen huolimattomasta ajosta ja olosuhteiden huomiotta ottamisesta
– sairaslomaa 14.4. – 30.6.2010 välisen ajan

Tapahtuma olisi saanut jäädä  kokematta, mutta jäin sentään eloon kertomaan onnettomuudesta. Tätä kirjoittaessani on tallissa odottamassa uusi Yamah FJR1300A. Jalka pelaa hyvin, mutta väsyy jos pitempään olen jalkeilla ja liikenteessa. Oikean käden liike on vajaa eli en saa kättä suoraan, enkä yletä raapimaan oikealla kädellä oikeata korvaani. Tarkoitus on kuntouttaa käsi sellaiseen kuntoon, että saan kypärän päähän ja kiinni, jotta pääsen taas tien päälle ennen syksyn alkua.

Joulukuu 2011

Juuri joulua ennen vuonna 2011, kyynärpäästä otettiin raudat pois. Nyt kyynärpäätä  koristaa kaksi pitkää arpea, toinen on ensimmäinen leikkausarpi ja toinen arpi, joka jäi muistoksi rautojen poistosta.

Kyynärpää toimii, mutta niveltila on pienentynyt ja käsi ei taivu kunnolla koukkuun, vaan jää hieman reilun 90 asteen kulmaan. Parran pystyy ajamaan, mutta puhelinta ei pysty pitämään oikealla korvalla, jollei päätä käännä lähemmäs.

Kyynerpää rautojen poistamisen jälkeen. Pikkasen on tuota mustelmaa.

Ja käsi toiselta puolelta. Tuossakin pikkunen mustelma. Tuo alempi arpi on leikkausjälki kyynärpään korjaamisesta. Tuo missä on tikit on sitten rautojen poistamisesta.

 

Myös käden suoristuminen on vajaa eli käsi ei mene suoraksi. Kipuja kädessä ei ole, mutta jänteet (tai lihakset) tuntuvat kiristyvän määrätyissä asennoissa. Lääkäri kirjoitti todistuksen, ettei käsi tule koskaan enää alkuperäiseen kuntoon.

Käsi pelaa kuitenkin niin hyvin, että olen ajanut kesällä 2012 liki 18 000 km ja kaksi kertaa jopa rautaperse SS1000 ajon hyväksytysti.

Kirjoittanut:
Keijo Salakari
Pori

Keväinen kahvilakeikka ja seuraukset…

Alkuhappening:

Olin keväällä 2009 muutama päivä ennen vappua Clubimme tiistaitapaamisessa Bembölen kahvituvalla. Tarkemmin 28.04., lähdin ajelemaan kotia kohti n. 18.45 aikaan, ehdittyäni ajella kehä I:stä Pukinmäen kohdalle päätin ajaa Viikin ja Herttoniemen läpi pikkuteitä pitkin kotiini Jollakseen.

Ajaessani Viikistä kohti Itäväylää näin kun punainen h-auto pysähtyi kolmion taakse, oletin tietenkin auton pysähtyneen, koska olin tulossa mutta ehtiessäni kohdalle auto lähtikin liikkeelle. Sain tehtyä pienen väistöliikkeen ja osuin auton etulokasuojan / oven kohdalle kuljettajan puolelle. Ja siitä liikeradan voimasta pyörä kaatui toiselle kyljelleen ja minä sen päälle, oma nopeuteni oli törmäyksen tapahtuessa ehkä 40 – 50 km/h. Onnettomuus klo ajaksi kirjattiin 19.45, joten ylinopeutta en ole koko matkan aikana taatusti ajanut.

Ryömittyäni ylös huomasin oikean olkapääni olevan sijoiltaan ja jaloissani tuntuvan kipua. Ilmoitin saman tien naiskuljettajalle ja hänen miehelleen, että ajoneuvoja ei siirretä mihinkään, ennen kuin poliisit ovat saapuneet. Ilmoitin myös suuttumuksesta johtuvan adrenaliinilatauksen voimin, että en minä mitään ambulansseja tarvitse siihen vaan poliisit paikalle. Keräilin myös parin todistajan yhteystiedot.

Kolariautossa apumiehen paikalla ollut mieshenkilö soittikin 112:een. Puhelun sisällöstä minulla ei ole tarkempia tietoja, muuta kuin se että kännykkä annettiin minulle ja kysyttiin myönnetäänkö syyllisyys vastapuoleni taholta vastasin asian olevan näin ja ambulanssitarpeeseen ilmaisin kuitenkin edelleen haluavani mieluummin poliisipartion. Vastaus oli kieltävä, koska syyllisyys oli myönnetty ei poliiseilla ole aikaa lähteä jokaista pikkukolaria selvittelemään sekä edelleen perusteena kun ei ambulanssiakaan tarvita. Hinausautokin kävi jossain vaiheessa keräämässä pyöräni ja sai ohjeet viedä sen huoltokorjaamoon.

Tämän jälkeen päätin soittaa kotiin ja ilmoittaa vaimolleni tilanteen, jotta hän tulisi autolla.

Vaimoni tultua hän totesi minun olevan sokissa sekä sen, että olkavarteni olin kaiketi saanut muljautettua paikoilleen. Vaimoni on taatusti lähes kolmenkymmenen vuoden työkokemuksen perusteella kykenevä arvioimaan tilannetta, niinpä hän passitti minut autoon ja vei Malmin sairaalaan. Sairaalassa todettiin että olkapääni oli paikoillaan ja jaloissani oli lähinnä ruhjevammoja, myös thoraxröntgen otettiin varmuuden vuoksi.

Mitäs tämän jälkeen alkoi tapahtua?

29.04. olin yhteydessä vastapuolen vakuutusyhtiön vahinkotarkastajaan, kerroin vaurioituneesta pyörästäni ja ajovarusteistani. Sain pyynnön toimittaa kuvat, joista ilmenee ajovarusteiden vauriot näin tein. Sitten alkoikin juupas, eipäs vääntö mm:ssa kolarissa ollutta kypärää ei korvata noin vain.

Tähän totesin, että olen n. 40-vuotta ollut kartingin parissa  kilpailijana, mekaanikkona / valmentajana sekä tuomarina.

Aina kun kypärä saa jonkin iskun se on käyttökelvoton. Tämän jälkeen asia jäi mietintämyssyyn ja että pyöräni käytäisiin arvioimassa jossain välissä kun olisi muutakin asiaa ko. korjaamolle. Ai, että kun tuli hyvä mieli !!!

Episodi hätäkeskus…
Koska vakuutusyhtiön kanssa alkoi heti elämä tuntua hyvinkin vaikealta päätin 30.04. pyytää sähköpostitse Helsingin Hätäkeskukselta onnettomuusraporttia h-auton / mp:n sen ja sen kolarista varmuuden vuoksi.

04.05. sain tiedustelun Hätäkeskuksen johtajalta, oletko mahdollisesti asianomistajana (osallisena) onnettomuudessa? Mitä tietoja tarvitset? Voitko tarkentaa.

Kerroin, olleeni mp:n kuljettaja ja auto ajoi päälleni kärkikolmion takaa. Haluaisin saada Teille kirjatun onnettomuusraportin, jossa vastapuoli puhelinkeskustelussa kait myönsi syyllisyytensä. Raporttia kaipailen hänen vakuutusyhtiönsä takia, koska heti alkoi vääntö vahinkotarkastajan kanssa mm:ssa vaurioituneista ajovarusteistani.

Edelleen totesin, että pidän vähintäänkin kummallisena, että poliisit eivät tulleet paikalle koska en mielestäni ollut ambulanssikuljetusta vailla. Toisin sanoen kolmion takaa saa ajaa päälle sekä aiheuttaa ruumiinvamman ilman minkäänlaista sanktiota.

Toimitin kaikki tiedot heti mainiten mm:ssa vahingon aiheuttajan nimen, sotun, auton ja yhteystiedot.

Tämän jälkeen en enää saanutkaan ko. puodista mitään kirjallisena vaan ainoastaan puhelinsoiton, jossa vedottiin salassapitosäännöksiin ja edelleen, että jos asiaa tarvitaan oikeudenkäyntiä varten poliiseille kyllä tiedot luovutetaan. Hah. vakuutusyhtiön riitelyn takiahan minä niitä pyysin. Se siitä.

Ja vakuutusyhtiö…

05.05. saapui postissa vakuutusyhtiön kirje korvaushakemuksineen.

Täyttelin ne ja liitin mukaan laskut lääkärinkuluista + lääkkeistä. Samoihin aikoihin taisin päästä sopimukseen ajovarusteista, takista ja ajohousuista kertakorvaus + uusi kypärä. Mutta, mutta kun ko. mallia ei enää ollut vaan nykyinen vastaava D-lenkkikiinnitteinen oli kalliimpi. Hui kauheata kaatuko tässä nyt eräs vakuutuskonserni ? No lopuksi pääsimme asiasta sopuun taas vissiin viiden eri puhelinkeskustelun jälkeen 07.05.

08.05. ajattelin ilahduttaa edes viikonloppuani ajelemalla autolla hakemaan uuden kypärän All Rightista kuten oli sovittu ja liike laskuttaa suoraan vakuutusyhtiötä. Vaan toisin kävi mitään laskutuslupaa ei löytynyt ja niinpä kirjelmä vakuutusyhtiölle siitä kuinka ajoin turhaan autolla 33 km.

Niinpä sitten taas lisäkeskusteluja ja uusi keikka seuraavalla viikolla.

Näihin aikoihin sitten toukokuussa pyöräni kuljetettiin  korjattavaksi Prätkäpaja oy:hyn koska merkkikorjaamo ei ehtinyt korjata. Prätkäpajan pojat tekivätkin hienoa työtä ja laittoivat pyöräni päivässä ajokuntoon.

22.05. sainkin sitten rahallisen korvauksen ajohousuistani ja takistani.

25.05. saapuikin sitten ensimmäinen karhukirje lääkärinlaskuista, joita vakuutusyhtiö ei ollut hoitanut, uusi karhu saapui 03.06. seuraavasta erääntyvästä laskusta.

Tämän jälkeen tartuin taas kännykkään ja kävin tulikiven katkuisen puhelinkeskustelun virkailijan kanssa, joka ilmoitti minulle lopettavansa keskustelun kanssani, sain kuitenkin hänen esimiehensä nimen. Soitettuani ko. esimiehelle oli kuulemma jossain palaverissa mutta soittopyyntöni toimitetaan toki. Yllätys, yllätys ko. esinainen soittikin ja lupasi hoitaa asian sekä järjestää maksusitoumuksen fysikaaliseen hoitoon. Tällainen paperi saapuikin 18.06. samoin kuin korvauspäätös kivusta & särystä, haitasta, lääkkeistä, matkakulut jne.

Vakuutusyhtiöstä kyselin edelleen korvauspäätöstä pyörästäni ja sain aina jonkin selityksen.

Törkeintä oli jossain yhteydenotossa kait alkuvaiheessa mm:ssa erään virkailijan tarjous josko siirtäisin heille vakuutukseni, koska minulla oli niitä ollut siellä joskus paljon kuulemma.

Taisinpa todeta, ettei niin paljon ei Vantaanjoessa vettä virtaa jotta tekisin niin.

Jätetäänpä vakuutusyhtiö hetkeksi…
10.07. kävinkin sitten jättämässä tutkintapyynnön Helsingin Kihlakunnansyyttäjänvirastoon, jossa pyysin tutkimaan ovatko / ketkä Helsingin poliisissa ja Hätäkeskuksessa syyllistyneet virkarikokseen liikenneonnettomuustapauksessani.
Koska kyseessä oli liikennerikos (kolmion takaa päälle ajo) ja vamman tuottaminen, olisi poliisin pitänyt suorittaa asiasta esitutkinta tapahtumapaikalla mm. puhalluttamalla ajoneuvojen kuljettajat, selvitettävä todistajat/silminnäkijät, suoritettava mittaukset selvitettävä asiakirjat kuten ajokortit, rekisteriotteet jne.
Eli paikalle olisi heti pitänyt lähettää partio ja ambulanssi. Onnettomuuden uhri tuskin on kykenevä arvioimaan omaa terveydentilaansa tai hätäkeskuspäivystäjä pelkän puhelinkeskustelun perusteella.

En nyt ryhdy kirjaamaan koko tutkintapyyntöäni edellä kerrotusta ilmenee sen olennainen sisältö lisäksi siinä oli kuvaukseni tapahtumista.

Joskus elokuun lopulla aloin kysellä asian perään sain syyttäjän nimenkin, ei muistanut nähneensäkään koko asiaa. Kaiveltuaan papereitaan palasi asiaan ja pyysi tarkennuksia mitä oikein halusin?

Vakuutusyhtiön kimppuun välillä…

Vakuutusyhtiöönkin alkoi hermo mennä taas ja niinpä soitin vahinkotarkastajalle, joka kertoi olevansa lomautettu ja ettei sen takia voi käsitellä asiaa nyt myös kaikkia korvauskustannuslaskelmia ei ole saatu.

PINNA PALOI ja päätin soittaa vahinkotarkastajan esimiehelle, jonka kanssa olin jo joskus aiemmin keskustellut. Hän kertoi minulle, että heidän tiedostoistaan ei löydy mitään korjauskustannuslaskelmaa. Pyysin korjaamoa lähettämään uuden. Ja kas ei kestänyt kauaakaan kun vahinkotarkastuksesta tuli soitto ja kysyttiin käykö, jos he maksavat täyden korjauskustannuslaskelman mukaisen korvauksen. Sanoin, että se sopii ja rahat tulivat 02.09. eli vain n. neljä kuukautta asiaan meni. Arvelinkin nyt asian olevan loppu vakuutusyhtiön osalta vaan turha luulo, mutta palataan niihin myöhemmin.
Syyttäjänvirasto…

No jossain kohtaa syyttäjä otti yhteyttä ja kertoi, että asia on siirretty Kanta-Hämeen syyttäjävirastoon, koska Helsingin Kihlakunnansyyttäjä ei voi jääviyden vuoksi asiaa tutkia.

Sieltä asiaa alkoi tutkia syyttäjän pyynnöstä Vantaan poliisi, jonka kanssa kävinkin puhelinkeskustelun. Ja taas asiasta ei kuulunut mitään. Taas kyseltyäni asian perään kuulin, että asia on siirretty Helsingin poliisin tutkittavaksi, koska poliisi ei ole koskaan saanut mitään pyyntöä saapua onnettomuuspaikalle. Ja jälleen kyselemään, että kukas asiaa nyt hoitaa no sekin selvisi.
26.11. saapui kolmisivuinen kirje Helsingin poliisilaitokselta, jossa kerrottiin asian tutkitun ja todettu, että mitään rikosta ei ole tapahtunut. Joten sen pituinen se tyhmä moottoripyöräilijä kun kehtaa vielä työllistää virkamiehiä.

Loppunäytös vakuutusyhtiö:

27.09. karhuttiin maksua fysikaalisesta hoidosta, huom. maksusitoumus vak. yhtiöltä.

21.01.2010 haluttiin rahaa Malmin sairaalan traumapäivystyskäynnistä 28.04.2009.

Oikea osoite vakuutusyhtiö !

Tippuukohan jotain laskuja vielä???

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella oppia?

Vahinko ei valikoi, aikaa paikkaa kokemusta ei mitään niin sanotusti shit happens.

Itselläni on taustaa mopolla aloin ajamaan 10-vuotiaana, kartingia 12-vuotiaana mp-kortin sain 1974 ja AB ajokortin 1976, joten jokunen kilometriä on jäänyt taakse jääneessä elämässä.

Sen jälkeen kun ensimmäisiä kertoja taas kolarin jälkeen ajoin pyörällä oli päällimmäisenä tuntemuksena, että taas jostain tulee auto päälle vaikkapa yläilmoista.

Jos joudun vielä kolariin joskus ( toivottavasti en ) niin ryömin ainoastaan tien sivuun enkä taatusti nouse ylös näyttelen vaikka tajutonta kunnes ambulanssi on tullut jolloin on pakko poliisienkin tulla!

Raha kyllä kelpaa vakuutusyhtiöille mutta korvauksien maksu syyttömälle osapuolelle joka perää oikeuksiaan – täysin epätoivoista ja raivostuttavaa puuhaa.

Uskoni Suomalaisiin virkamiehiin ja oikeuteen koki lopullisen kolauksen.

Tässäkin tapauksessa syytön osapuoli kärsi, ts. moottoripyöräilijä on myös fyysisten vammojen lisäksi todellinen uhri.

Puusilmäinen autoilija ei näe sinua, vaikka omassa pyörässäni oli kaksi keltaista ajovaloa niin ei!

Lopuksi:

Haluan kiittää Motukka kriisiavun Marja Suomista kaikesta alkukesän 2009 henkisestä tuesta.

Erityiskiitos myös Prätkäpaja oy:lle nopeasta työstä.

Haluan myös kiittää vaimoani, joka taas on joutunut elämään kanssani tämänkin kokemuksen myötä sekä sietämään turhautumisestani johtuvaa kiukuttelua.

Haluan myös esittää toivomuksen, että moottoripyöräilijöiden oma suojelija takaisi kaikille turvalliset kilometrit kesälle 2010.

Helsinki 18.03.2010

Jouni Väisänen

Badon ilta 08.04.2003

Tallin ovet auki ja pienen talviajan modauksen jälkeen mopo valmis ja baanalle. Elettiin iltaa 08.04.2003

Intoa täynnä kuin ilmapallo työntyy Wolf-merkkinen häksätin side-pipet saundaten siltatunnelliin. Ilta oli jo pimenemässä ja edessä hitaampia kinnereitä, joten snadisti kahvaa lisää ja muka hallittu ohitus vasemmalta. Kuinkas ollakkaan lähti hanuri sladiin koska tunnelin varjossa jäätä ja siitähän seurasi pari sataa metriä speedway tyylisiä ohjaus/sladdaus toimintoja josta, seurauksena pidon alle saatua suoraan parta edellä betoni pilariin. Auts.

Seurauksena mopo aivan atomeiks ja ukko kokovartalo volttien jälkeen baanalle huokaamaan ilman tajunnan menetystä koko hässäkän aikana.

Pienen huilaamisen jälkeen yritys ylös ja mopoa tutkimaan (300 m:n päässä) mutta, paikalle tulleet autoilijat estivät yrityksen viisaasti koska vaurioiden kartoitus oli tällä hemmolla pahasti kesken.
No kun aikanaan saatiin tsirra paikalle jossa oli tarpeellinen pumpattava patja varustus tms. Saatiin aikanaan ukko tsirraan ja kohti Töölön lasarettia.

Suomalaisen miehen jumalainen vartalo kartoitettiin ja diagnoosi oli että, molemmat sklabit poikki, lonkka murtunut ja kruunuksi iin päälle pukkas keuhkoveritulppan. Parin viikon teho-osasto komennuksen jälkeen alkoi pitkä odotus että, saatas sklabit puukon alle mutta kun ei voi leikata tulpan aikana.

Kliffaa ja tsemppiä. Aika menikin yllättävän joutuisasti koska frendejä ryysääs tsiikaa ukkoo nonarina joten lopetin ns. vieraskirjan pitämisen n.80 hlö:n paikeilla. SuurKiitos heille ja Töölön ja Malmin srl:n henkilökunnalle.

Koitti huhtikuun loppu ja tulpan liuotus oli onnnistunut siihen malliin että, koitti opreroinnin aika ( kesto n. 11 h ). Saivat slabbit kursittua kasaan ja asennettua massiivisen ”Hoffamin” puristimen iltojen iloksi.

Koitti kesäkuu ja rullatuoli sai kyytiä mutta, polte sitsiin oli rankka joten uuden mopon hankintaan ja back to baana. Lauttasaaresta löytyi juuri oikea täsmä mopo ”jalattomalle. 60-luvun jarruton, kiksillä, Huntin-mankulla oleva jäykkäperä kopteri. Koitti heinäkuun loppu ja irtaantuminen road-henkisestä rullatuolista, joten tallilta kaveri polkemaan kopteri tulille ja kohti Rotta-rallia. Siinä parta vapisi ja hanuri kostui kun kolarin hyvin kestänyt 70-luvun Nolan-show potta vihelsi saundiaan.

Sattui muuten kyseisellä ”neitsyt” matkalla kliffa stoori kun stopattiin mokka ledille Heinolaan ja viereisellä pumpulla gamla rock-stara tankkaamassa Chevyä. Talli frendi oli hiukan klenkaava
dallatessaan ja vielä nykäs meikän reppariin ja alko raahan baarille päin. Rock-stara tsiikas snadin aikaa ja totes että, on se rokkarin elämä rankaa duunii mutta ei bikereillakaan näköjään eesiä ole. Just.

Meni kesä, syksy ja talvi opetellessa dallaamaan uudestaan mutta joulukussa lähdi viimeinen dallaus tseba ilmavoimiin Atlantin rannalla. Tätä skrivatessa on kevät 2010, rautaa kropassa mutta mestat skulaa entistä ehommin ja mopo arsenaali kasvanut sekä tallikin täyttänyt jo 5-v myös ukon sivuuttaessa 50-v rajapyykkin.

Allekirjoittaneen kohdalla vakuutusyhtiö toimi moitteettomasti ja herra virkavallan edustajakin kävi sairaalassa h.k ilmoitamassa että, stadi ei pyydä korvauksista pilarista jota lähentelin Wolffilla kontaktiin asti. Kaiken kruunuksi kliffa tsennata ettei ole tullut mällistä yhtään flash-backkia eikä unikuvaa joten homma jatkuu täysin positiivisella asenteella.

Kiitos kuuluu kaikille vierailioille, frendeille, repparissa roudaajille sekä kiksin polkijoille startti avusta. Ilman teitä ei olisi KraftWolf MC:tä, ajavaa Badoa eikä meitsillä vaimoa.

Kiittäen ja Ajokautta Odotellessa

MoTukan vertaistuki hemmo
Bado Kraft
KraftWolf Mc

Lauttasaaressa Helsingissä vuonna 2011

Oli aurinkoinen ja hiljainen kesäilta Lauttasaaressa Helsingissä vuonna 2011. Lähestyin Heikkiläntien Shellin suunnasta liikenneympyrää ja vilkaisin vasemmalle Tallbergin Puistotielle. Sieltä lähestyi musta BMW normaalilla nopeudella ja niin pitkällä, että päätin jatkaa ympyrään entisellä vauhdillani. Vilkaisin vielä oikealle takaviistoon Vattuniemenkadulle joka oli tyhjä. Olin jo kaartamassa ympyrään noin 50 kmh nopeudella kun huomasin silmänurkassani tämän BMWn tulevan ympyrään kovalla nopeudella, selvällä törmäyskurssilla. Aloitin paniikkijarrutuksen jo hiukan oikealle kallellaan olevalla pyörälläni. Molempien jarrujen ABS:t rapsuttivat ja pyörä alkoi kallistua lisää oikealle. Hellitin takajarrun ja yritin potkia pyörää pystympään samalla jarruttaen etujarrulla rystyset valkoisena. Sain pyörän pysähtymään ympyrän rajalle jonne se lopulta kaatui kyljelleen nollavauhdista. BMW suhahti etupyöräni edestä arviolta 80 kmh vauhdilla ympyrän läpi jatkaen Vattuniemen suuntaan kumit kiljuen. Itse istuin kyljellään olevan pyöräni päällä vain henkisesti vammautuneena. Saatuani pyörän pystyyn bemari oli jo kadonnut jonnekin Vattuniemeen. Mielestäni BMW:n kuljettajalla oli tappamisen meininki. Lähestyin häntä etuviistosta oikealta, näkemäesteitä ei ollut, sää oli kirkas ja kuiva. Oma pyöräni (KTM 990 Adventure) on kirkkaan oranssi joka on erinomainen väri havaittavuuden kannalta. Vauhdin reilu kiihdytys kohti liikenneympyrää oli mielestäni ilmiselvä ja tahallinen. Kuljettaja ei kerta kaikkiaan voinut olla näkemättä minua ja sitä, että kaaduin. Jälkikäteen olen miettinyt sitä, että jos pyörässäni ei olisi ollut ABS jarruja. Olin jo aloittanut kaarteen oton ja todennäköisesti olisin jarruttanut etupyörän lukkoon ja lipsauttanut keulan alta. Tuosta vauhdista olisin ehkä liukunut ympyrään kaahaavan bemarin alle. Muutaman yön tuon jälkeen nukuin melko kehnosti mutta nykyään tapaus tulee mieleeni vain aika ajoin. Tämä kuitenkin vahvisti jo ennestään päällä ollutta kyynillis-vainoharhaista asennettani muita tiellä liikkujia kohtaan. Sormi on kaupungissa jarrulla valmiina koko ajan. Leppoisaa ajovirettä kaupunkiajossa en ole tuon jälkeen enää tavoittanut. Ainoa mitä voin sanoa on se, että kannatti harjoitella kovia jarrutuksia etukäteen. Ja että se mustan bemarin kuski ajelee edelleen jossakin tuolla. Heikki Metsola / TFMK

2013 JUHLAVUOSI

MoTukka toiminta täyttää tänä vuonna 10 vuotta. MoTukka toiminnan juhlavuosi on näkyvilla myös facebookissa. Voit ”tykätä” juhlavuodesta ja siten tukea henkisesti toimintaamme ja lisätä sen näkyvyyttä Voit kutsua kavereitasi ryhmään; mitä enenmmän kutsut sitä näkyvämpää toimintamme.Kun tietoisuus leviää, tulee sitä enemmän meille yhteydenottoja ja voimme auttaa ja tukea motoristeja ja heidän läheisiään sekä yskittäiisä motoristeja. Olemme ylpeitä toiminnastamme, jota on meidän maamme lisäksi Ranskassa. Toiminnan tiimoilta voit ottaa yhteyttä ryhmämme koordinaattori Marja Suomiseen.
Nyt voit ostaa Motukka-muistotuotteita ja tukea samalla SMOTOn Motukka-kriisitukipalvelua.

Motukka-mitali ”Murtunut stonga” on tarkoitettu liivin, ajotakin tms. rinnukseen muistuttamaan niistä ystävistä, jotka eivät enää muuten pääse kulkemaan mukanamme tien päällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Murtunut stonga” –taulu puolestaan sopii muistoesineeksi esim. kerhon seinälle tai adressiksi omaisille.

Murtunut_taulu_ISO

Tuotteiden myynnistä tuleva tuotto käytetään Motukan työn tukemiseen.

Lisätietoja ja tuotteiden tilaus: Marja.Suominen(a)motukka.fi

Motukka sivuston ulkoasu uusiksi

Motukka sivuston ulkoasun muutos on työn alla.

Odottele rauhassa, koska palaamme takaisin.

Motukka mitali

Motukka muistotaulu

merkkien ja taulujen tilaukset marja.suominen( at ) motukka.fi tai puh. 044-2604 780 klo 17 jälkeen.
Taulun hinta kehyksillä( lasinen kehys) 15€+postimaksu, ilman kehyksiä 10€+postimaksu=kirjemaksu.

Mitalli 5€, mahdollista myös postittaa, jolloin kirjepostimaksu lisätään